”Tämän retken jälkeen ei kuitenkaan tule enää uusia, tämän retken jälkeen en enää tutki meriä. Ja ehkä siksi rauha täyttää minut. Elämäni on ollut muuttomatka, jolla ei ole ollut päämäärää ja joka on siis ollut mieltä vailla. Olen lähtenyt liikkeelle yhä uudelleen ilman syytä, vain liikkumisen takia, ja sydämeni on särkynyt siksi lukemattomia kertoja. On helpottavaa, että minulla on vihdoinkin tavoite. Mietin, miltä pysähtyminen mahtaa tuntua. Minne menemme täältä ja voiko joku toinen seurata meitä sinne. Epäilen, ettemme mene minnekään eikä meistä tule mitään, mutta jos olen oikeassa, surullista on vain se, etten näe Niallia enää koskaan. Meille kaikille on annettu niin kovin vähän aikaa olla yhdessä rakkaidemme kanssa, ettei se oikein vaikuta reilulta. Mutta yhteiset hetket ovat kallisarvoisia, ja ehkä ne riittävät ja on oikein, että tietoisuutemme saa levon, ruumiimme lahoavat ja meihin sitoutunut energia palaa ruokkimaan pieneliöitä ja parantamaan maaperän ravinnepitoisuutta. Se ajatus rauhoittaa.”
”Voiko jäähain maailmaan eläytyä? Sitä ympäröivät vesi ja pimeys, eikä jäähai huomaa niitä kumpaakaan. Se tuskin tuntee mitään muuta, niin kuin mekään emme rekisteröi ilmaa, joka meitä ympäröi, vaan pidämme sitä itsestäänselvänä. Hämärä, kylmä pimeys on jäähain maailma, ja siellä se uiskentelee, hitaasti ja äänettömästi, kuin elävä lihakone myrkkyä ihrassaan ja maksassaan, elottomin, puolisokein silmin, joista riippuvien loisten pitkät toukat ovat lävistäneet silmämunat. Jäähai ei vaadi muuta kuin sitä, että saa elää ja jatkaa elämäänsä. En usko, että se tuntee iloa tai surua, tuskin edes kipua. Joka kerta kun se saa ahmaistua nukkuvan hylkeen tai upottaa kuonossa mädäntyneeseen valaanraatoon, se varmaankin tuntee jonkinlaista mekaanista tyydytystä siitä, että sen olemassaolo on varmistunut ehkä vielä kuukaudeksi. Se onkin jäähain tehtävä maailmassa. Tämä on sen elämän missio: pysyä hengissä seuraavaan ateriaan asti. Ainoat elävät olennot, joiden kanssa se on tekemisissä, ovat ne, joita se syö, paitsi silloin kun sen munat hedelmöitetään, mutta sekin tapahtuu ilman iloa ja hellyyttä. Jälkeläisille kehittyy jo varhain isot hampaat, ja ne aloittavat elämänsä kannibaalisina petoeläiminä kohdussa, jossa vahvin syö sisaruksensa ja tulee maailmaan yksin.”
ritakeskitalo 